keskiviikko 4. tammikuuta 2017

2017 tavoitteet

Tänä vuonna on hankala asettaa tavoitteita, mun on pakko mennä mun terveyden mukaan. Jos oksentelen ja olen väsynyt, niin en voi vaatia itseltäni parempaa kuntoa ja kisaamista. Tavoitteena tietty voisi laittaa, että saisi itseensä kuntoon, mutta vaikeata on kun lääkäritkään eivät tiedä mitä vikaa mussa on. Ok, hyvä tavoite itseni kannalta on, että juoksen lääkäreillä kunnes keksivät mitä vikaa mussa on, ei saa antaa periksi tälle voinnille. Joku diagnoosi olisi saatava, että voisi hoitaa itseensä kuntoon. 

Kai sitä jotain tavoitteita voisi kuitenkin koirillekin asettaa, eli:

Taco:
Viimeinen hyppyserti voisi kyllä yrittää saada. Kisataan harvakseltaan mun kunnon mukaan ihan lähikisoja ja jos olo paranee niin laajennetaan kisa-aluetta. Kisatavoitteet olisi saada nauttia kisaamisesta yhdessä Tacon kanssa. Uskon, että meillä on ihan hyvätkin mahdollisuudet saada hyviä ehjiä ratoja vaikkakin kunto ei mikään hyvä ole. Voittoratoja voi olla haasteellista saada ajan puolesta, kun ei kunto riitä, mutta 0 saanti on ihan hyvä mahdollisuus. Juoksu-a projekti jatkuu ja toivottavasti alkaa toimimaan. Muissa lajeissa ei tavoitteita, mutta treenataan harvakseltaan: temppuja, rallytokoa, tokoa, nose workia, cani-crossia. Paimennusta voisi harkita jonkun kerran. 

RaaRaa:
Mä en tiedä ihan mitä tehdä RaaRaan kanssa. Vähän olen miettinyt, että pitäisikö RaaRaa viedä luonnetestiin, mä en ihan aina ole varma, että osaanko lukea sitä oikein. Mä vähän luulen, että jos se itse saisi valita se elelisi mun kanssa jossain kuplassa, mihin kukaan muu ei pääsisi. Se ei ihan viihdy ns laumapaikastaan. Se haastaa Tacon tujottamalla, ja Vito taas ei oikein usko sen pörinöitä. RaaRaa vähän väliä pörisee Vitolle. Ulkona taas leikkivät kyllä ihan täysillä. Harrastellaan ja yritetän touhuta RaaRaan kanssa josko se rentoutuisi kun saa riittävästi tekemistä. Yritetään tehdä paljon rauhallista tekemistä, esim nouse workia ja rauhallisia temppuja, vähemmän kiihtyvää tekemistä, varmaan joku jäljestys olisi hyvä kanssa. Sen lisäksi canicrossia, että saa sen fyysisesti väsytetty. Metsässä lenkkeily tekee kanssa hyvää RaaRaalle, varsinkin kun täällä meidän suunnilla harvemmin tulee ketään vastaan, niin on aika rentouttavaa meille kaikille. 

Vito:
Ei mitään kisatavoitteita tietty. Rakennetaan pohjia agilityä varten. Katsotaan käydäänkö jossain ryhmäharkoissa, vai treenaanko sille pohjat yksin. Tehdään paljon temppuja, että oppisi hallitsemaan omaa kroppaansa hyvin. Tokoillaan, rallytokoillaan ainakin omalla pihalla. Vireenhallinta-treenejä pitää myös tehdä. Raahaan sitä mukaan eri paikkoihin. Ihan ok se kyllä käyttäytyy yleensä, mutta esim kuumenee (ääntelee vielä kamalammin kun Taco) juoksevista koirista ja näihin asioihin on puututtava. Lähden ainakin rakentamaan juoksukontakteja Vitolle, mutta samalla treenaan 2o2o kontaktia temppuna esim rapuille. Mä vähän epäilen, etten kuitenkan ehkä pääse treenamaan riittävän paljon kontakteja, että saan rakenettu varman juoksupuomin käännöksineen päivineen, mutta katsotaan. Silloin oletan, että saan tempun 2o2o siirretty puomille A:lle olisi kyllä tarkoitus tehdä juoksu-kontaktia. Noh varmaan ollaan viisaampia tässä asiassa loppukesästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti