torstai 28. tammikuuta 2016

Sairastuvalta terveiset

Mulle iski sitkeä flunssa joten ollaan lähinnä löhöilty. Sen lisäksi RaaRaa on onahdellut ja se on vaikuttanut jumiselta. Eilen se sitten pääsi akupunktioon. Sielläkin todettiin, että  jotain häikkää kropassa on, mahdollisesti tulehdus lihaksissa?  Otetaan nyt rauhassa vielä ja katsotaan, miten se alkaa liikkumaan, mahdollisesti uudestaan akupunktioon. Jos se liikkuminen nyt paranee, niin lisätään liikunta ja seurataan liikkumista.
Kunhan oma flunssa ja kelit paranee, niin ruvetaan taas nostamaan kuntoa sekä itselle, että koirille. RaaRaa tarvii enemmän tekemistä, että se taas käyttäytyisi kunnolla, sillä on rähinä hieman turhan herkässä tällä hetkellä. Taco kanssa pidetään hetki vielä kisataukoa, mutta vähitellen mennään kisaamaan.

lauantai 9. tammikuuta 2016

Alkuvuoden pakkaset

Mä olen tosi huono lenkkeilemään pakkasilla, joten ollaan laiskoteltu vaan. Jani onneksi on jonkiverran lenkkeillyt, tosin RaaRaa on saikulla, koska se on onahdellut, joten sekin on lähinnä makoillut. Ei ole ihan tyytyväinen enään, alkaa olemaan hieman ylimääräistä energiaa.
Keskiviikkona sain ostettu tuurauksen Niinun treeneihin Tacolle.  Oli kivaa ja taas sai todeta, että mulla on taitava koira. Tosin pientä kuumumista oli ilmassa, kun oli ollut hieman taukoa. Itsekin tosin unohtelin rataa. Treeneissä muistin taas hyvin miksi yleensä pidän kisataukoa talvella. On haasteellista saada itseensä ja koiran lämpätty. Eli eipä varmaankaan kisata juuri nyt pakkasten aikana. Ostelen joitakin treenejä jos pakkaset pysyvät pitkään.
RaaRaa kävi eilen Anna Hammarénilla. Aika paljon jumeja siltä löytyi. Hieman se protestoi hoitamista vänkyilemällä, mutta äkkiä muisti ettei kannata. Nyt otetaan muutama päivä iisisti ja sitten aloitetaan varovasti liikkuman. Kolmen viikon päästä mennään uudestaan. Otetaan hieman varoen tämä pakkaskausi RaaRaan kanssa. Tarkoituksena oli mennä hyppytekniikkakurssille RaaRaan kanssa, mutta se täyttyi ennenkun sain ilmoitettu RaaRaan siihen, noh toisaalta ehkä ihan hyvä ettei tehdä rankkoja treenejä pakkasten alla.

perjantai 1. tammikuuta 2016

Yhteenveto 2015 ja tavoitteet 2016

Tavoitteet 2015 oli:
Tacon tavoitteet 2015:
Yritetään saada kaksi agisertiä lisää ja hyppysertejäkin yritetään. Sm:hin ei lähdetä vaikka saataisinkin nollat. Agissa olisi tärkeätä saada luotto paremmaksi meidän välillä. Ei kisata niin paljon nyt keväällä. Muissa lajeissa ei mitään tavoitteita, pihatokoillaan ja temppuja tehdään mitä jaksetaan.

RaaRaan tavoitteet 2015:
Agissa kisoihin toukokuussa ja nouseminen kolmosiin syksyllä/talvella. Ainakin kesällä käydään paimentamassa. Yleinen käyttäytyminen vahvistetaan. Kotitokoilua ja temppuilua.

Molemmille koirille ja itselle kunnonkohotus. Molemmille koirille pitää hankkia kunnon vetovaljaat niin voidaan canicrossata. Metsälenkkeilyä mahdollisimman paljon, ja itse punttisalilla käyntiä pari kertaa viikossa.


Yhteenveto vuodesta 2015:
Taco:
Taco ontui keväällä ja suurin osa kesästä meni paranellessa ja nostin agilitykunnon takaisin. Alkusyksy kisattiin ja kisavire oli aika hyvä, loppusyksystä kisavire rupesi taas leviämään, eli oli liian korkea. Viimeinen agiserti saamatta. Syksyllä saatiin kaksi hyppysertiä. Sm-nollat ja samoin mm-karsintojen nollat kasassa. 

RaaRaa:
RaaRaalla hyppytekniikka yhä hakusessa. Käytiin keväällä yhdet kisat, mutta totesin, ettei ole kiva kisata koiran kanssa jolla on huono hyppytekniikka. Hyppytekniikkaa ollaan treenattu paljon itsenäisesti, mutta myös käyty Vappu Alatalon yksäreillä ja sen lisäksi pari kertaa Mari Sydänmaanlakan treeneissä. Paimentamassa käytiin kerran. RaaRaan terävyys tuottaa tässäkin pikkasen ongelmia. Rähisee yhä herkästi muille koirille, terävyys ei vieläkään riittävästi hallinnassa.

Molempien kanssa ollaan jumpattu aika paljon, jonkunverran canirossattu. Punttisalilla ei ole juuri tultu käyty kevään jälkeen.

Tavoitteet 2016

Taco:
Viimeinen agi-sert keväällä ja syksyllä hyppysert, että valioituisi.
Sm-kisoissa ehjät radat. MM-karsinoista olen hieman epävarma lähdenkö. Toisaalta ollaanhan me ansaittu starttipaikka niissä. Oletin, hieman ettei me saada voittonolla, mutta niin se vaan napsahti meille. 
Pitäisi tehdä paljon vireenhallinta-treenejä, että saisi pysymään kisavireen sopivana, jolloin saadaan ehjiä ratoja ja se näkyy tuloksissa.
Toivottavasti pysytään terveinä. Taco on pysynyt paremmassa kunnossa, kun se on kokonaan raalla ruokinnalla. 

RaaRaa:
En ihan tiedä mitä tavoitteita laittaa RaaRaalle. Välillä näyttää lupaavalta, mutta seuraavaksi se taas hyppää huonosti. Olin nas-leirillä ja sieltä tuli taas lisä-ideoita sen hyppytekniikkaan mitä kokeillaan ehdottomasti. Kouluttajat jotka on nähnyt RaaRaan on sitä mieltä, että on ihan hyvät mahikset saada siitä kisakoira vielä. Tehdään paljon hyppytekniikkaa ja nostetaan rimat nyt 45-50 aika lailla nyt heti loman jälkeen ja jos näyttää ok:lta niin ylöspäin vaan. Katsotaan loppukesästä, syksyllä mitä näyttää päästäänkö kisaamaan. Kisaamaan en lähde sen kanssa ennenkun se osaa mennä treeneissä hyvin 65 cm ratoja.
Paimennus saa jäädä luultavimmin pois kokonaan terävyyden takia.
Harkintaan, näyttelykäynti kesällä tai syksyllä.
Käyttäytyminen yhä paremmaksi.
Tällä hetkellä RaaRaa ontuu vasenta etujalkaa, johonkin nähtävästi kolauttanut kyynärvarren (lämpöä jalassa), toivottavasti tulee nopeasti kuntoon, niin päästään treenaamaan ja liikkumaan. Toivottavasti pysyttäisiin jatkossa terveinä.

Yhteiset:
Meille kaikille parempi kunto. Tacon kanssa saataisin varmaan pikkasen pois ajasta radoilta jos molemmilla olisi parempi kunto. Varsinkin mun pitäisi parantaa omaa kuntoa, sekä kestävyyttä, että enemmän voimaa jotta saisin enemmän vauhtia, ja nopeampia vauhdinmuutoksia. RaaRaalle lisää voimaa, niin on helpompi hypätä. Mietinöissä pitäisikö ruveta treenamaan rallitokoa, voisi olla kiva laji molemmille koirille, eikä niin nihkeätä kun toko. Sen lisäksi luulen, että Taco ei paineistuisi siinä. Sen lisäksi joku hajuhomma voisi olla hyvä.