keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Voihan välistäveto

Taas oli yksi jumipaikka radalla. Tällä kertaa se oli välistäveto. Mähän en oikein tykkää välistävedoista koska me ei olla hirveän taitavia niissä. Jos vaan on mahdollista teen ne takaakiertoina. Nyt ei vaan pystynyt vaan oli pakko tehdä välistävetona. Paikka oli semmoinen ettei pystynyt jäämään varmistamaan koska silloin myöhästyi pahasti seuraaviin kohtiin, joten vaikeata oli. Taas tuli lisää treenattavaa. Sen lisäksi tuli todettu ettei Taco oikein taas tule jarruihin vaan se paukkaa hieman läpi, näitä voi (pitää!) onneksi treenata kotonakin. Sen lisäksi Taco paukkasi tänään keinukontaktin läpi, mitä en muista milloin olisi viimeksi tapahtunut. Ja sen lisäksi en edes huomauttanut asiasta. Hupsis. Onneksi teki seuraavalla kerralla hyvin keinun. Yhden erittäin huonon hypyn Taco teki, törmääsi siivekkeeseen. Onneksi ei satuttanut itseään pahemmin.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Aksa on kivaa, mutta ah niin vaikeaa

Maanantaina oli RaaRaan treenit. Harjoiteltiin rengasta, paukkuleikki keinulla ja valssiharkka.
Valssi harkka meni hyvin, tarkkana pitää olla, että koira kääntyy kun käännetään ja rimojen kanssa pitää olla tarkka. Rimat pidettiin 30-40 cm. Renkaana käytin ketjurengasta, 6 pykälää ylös mini/medi renkaasta. Pari kertaa yritti ohittaa, mutta pidin remmissä niin meni hyvin. Paukkuleikki ei ihan ole onnistunut kun en halua RaaRaalle 2 on 2off keinulla, ja se vaan tarjoaa 2 on 2offia keinulla paukkuleikin yhteydessä.Ollaan treenattu klikkaamalla aika paljon sivulletuloja, ne alkaa paranemaan.

Tänään oli Tacon valmennus,ei ollut helppo rata. Suurin ongelma oli kun olisi pitänyt lähettää koiraa putkeen joka oli puomin alla suorana (näkyi hyvin) ja siitä täysillä jarruttaamaan koiraa hypyllä valssilla tai puolivalssi-sylkkärillä. Tacohan onneksi jarruttaa jos itse jarrutan ja sitä pystyy aika hyvin aika kaukaakin ohjaamaan, mutta se myös kääntyy hyvin pienestä tilasta puomille. Eli putki lähetys pitää harjoitella. Toinen tiukka paikka oli keinusta takaakierto-hypylle putken viereltä. Tämän Taco teki hyvin, kunhan katsoin koiraa vapautaessa sitä keinulta ja käsikäskyllä merkkikäteen niistoon. Hienosti teki kunhan itse en säätänyt.

perjantai 17. lokakuuta 2014

Jennan treeneissä tuuraamassa

Tänään olin tuuraamassa Jenna Caloanderin treeneissä tuuraamassa. Treenit oli hirmu kivat. Radassa oli leijeröintiä, useampi takaakierto ja päällejuoksu, putkijarrut ja tultiin kovaa noin 90 asteen kulmasta kepeille minne en ehtinyt auttamaan yhtään. Taco teki todella hyvällä draivilla. Rimojakaan ei tullut kun pari alas ja silti meillä oli eka hyppy 70 cm ja olin itse kaukana. Kerran tuli eka rima alas ja silloin lähdin liikkeelle just kun Taco lähti hyppyyn. Putkijarrutkin Taco teki hyvin,kunhan muistin jarruttaa sitä kunnolla, samoin se kääntyi hyvin kunhan käänsin sitä. Jenna kehui ihan hirveästi Tacoa ja sen tapaa liikkua radalla ja suorittaa esteet. Jenna kysyikin ollaanko me jo startattu arvokisoissa, oli hieman yllätynyt kun kuuli ettei 0 ole kasassa. Pitäisiköhän mun vihdoin oppia luottamaan Tacoon ja ohjata sitä täydellä luottamuksella kisoissakin ja pistää itseeni likoon. Ei saa ärsyyntyä siihen kun se räksyttää ennen rataa. Vaan mennään yhdessä radalle ja tehdään yhdessä luottaen toisiimme ja pidän oman pääni kasassa. Nyt oma asenne kuntoon sekä treeneissä, että kisoissa, tai varsinkin kisoissa.

Tein pikkasen myös RaaRaan kanssa. Hyppyjä 30 cm ja eri putkikulmia. Lujaa se meni. Aika paljon häiriötä oli hallissa eikä aitoja välissä, mutta eipä se juuri huomanut häiriötä kun sai tehdä hommia. Taitaa ohjaaja olla se häiriöherkempi meistä. RaaRaa menee todella lujaa ja sen kanssa pitää treenata paljon jarruja ja kääntymistä. Se kyllä osaa kääntyä erinomaisen hyvin, mutta sille pitää kertoa ja siltä pitää vaatia kääntymistä. Hieno junnukoira.

torstai 16. lokakuuta 2014

Hieman takkuileva flow

Eipä päästy ihan samaan flowhun Tacon kanssa agilityssä kun viime viikolla. Mutta ihan hyviä pätkiä nytkin tuli ja tehtiin esim pakkovalsseja paikkoihin mihin ikinä en olisi voinut ajatella edes pakkovalssia. Taco  kyllä lukee ihan mielettömän hyvin näitä kunhan ohjaan ne tarkasti. Ja aivan mielettömän hienosti Taco tekee keppejen haun. Tuli muutenkin taas hieman sellainen fiilis, että pitää luottaa koiraan enemmän ja antaa sen tehdä hommansa. Pari kertaa tuli rima alas turhaan, kun ei koira keskittynyt hyppyyn vaan seuraavaan tehtävään.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Hyppytekniikkaa

Essillä oli tänään Tacon kanssa junnutreenit. Hyvin tekivät molemmat pikkurataa.

Tein molempien koirien kanssa korkeuden arviota. RaaRaalle nostin rimaa 55 cm. Korkeus ei ole ongelma, mutta alkuhypyissä sillä on hieman kiire. Tacolle tein 75 cm saakka. Sillekkään korkeus ei ole ongelma, pikkasen välillä herpaantuu keskittyminen hyppyyn ennen nousevaa.






Tein  RaaRaan kanssa vielä neliöä tekemällä valsseja, välistävetoa ja takaakiertoa. Yksi hyppy oli 45 cm ja siitä RaaRaa yritti pari kertaa tulla ali takaakierrossa. Olin ilkeä ja ilmoitin, että este hypättävä ja ihan itse joutuu tekeemään takaakierron rittävän leveäksi, että pystyy hyppäämään. En auttanut yhtään tekemään kiertoa kauemmas ja nopeasti se ihan itse ymmärsi pikkasen leventää käännöstä. Ponnua sillä on oikeasti vaikka hypätä ilman vauhtia nenä kiinni rimassa vaikka 65 cm kun vettä vaan (tätä ei tietty olla tehty mutta sen näkee esim metsässä hyvin liikkeestä), mutta se on ehkä aavistuksen varovainen ja sillä puuttuu ehkä pikkasen itseluottamusta hypyissä, ei ole ihan niin reikäpäinen kun Taco, vauhtia sillä kyllä on mutta se myös miettii eikä vaan mene. Tehtiin myös puomin 2 on 2 off. Tänään ekaa kertaa heitin lelun ohi ja ekalla keralla RaaRaa meni ansaan ja tuli pois omine lupine, mutta eipä toistanut virhettään :).



torstai 9. lokakuuta 2014

Taitavat koiruudet

Maanantaina oli RaaRaan agiharkat. Täytyy kyllä sanoa, että se on aika taitava. Se keskittyy hyvin tekemiseensä ja hyvin ottaa palautteen jos esim tiputtaa tai rapsahtaa rimaan. Tekee hirmu hienoja käännöksiä ja myös etenee hyvin.
Keskiviikkona oli Tacon vuoro. Tacokin oli hirmu taitava. Teki hienon poispäinkäännöksen, hyvät takaaleikkaukset ja viskykin oli hieno (tosin ei ollut mitään ansaesteitä houkuttelemassa). Teki todella hienosti myös pakkovalssia, tosin joutui hieman miettimään, kun putki oli ihan vierellä kun tein pakkovalssin. Päästiin tekemään kunnolla rataa joka tosin johti siihen, ettäkunto pikkasen meinasi loppua kesken itseltäni.
Meillä on seuramestikset 1.11. Taco nyt ainakin pääsee starttaamaan muutaman kerran. Vähän tekisi mieli mennä RaaRaankin kanssa. Ei se ihan valmis ole, mutta toisaalta se tekee kyllä tosi kivasti ryhmässäkin. Noh kolme viikkoa aikaa miettiä, katsotaan.

torstai 2. lokakuuta 2014

Epätoivoa viskykäännöksen kanssa

Eilisissä agiharkoissa jäätiin jumiin kohtaan missä piti kääntää aika jyrkästi viskykäännöksellä. Taco kyllä perjaatteessa kääntyy ihan hyvin viskyllä, mutta käännös helposti laajenee ja silloin se poimii vääriä esteitä. Mä pyörin ja mulla on hankala pitää ns kiinni koiraa riittävän pitkään niin se lähtee kaarattaa. Muuten Taco teki hyvin eilen, ekalla kerralla eka rima tuli alas kun jätkällä hieman kiire putkelle joka oli kakkoshyppy. Sain Tacon pysäytetty ennenkun se oli putkessa ja toruen nostin riman niin ei ollut enää ongelmia. Tosi hienot keppihaut Taco teki.
Yritin pikkasen tokoilla RaaRaan kanssa hallissa. Siellä ei osanut seurata oikein, eikä juuri muutakaan. Ei oikein keskittynyt. Pitäisi treenata enemmän tokoa sen kanssa.
Tänään käytiin juoksemassa koirien kanssa ja sitten vielä harkkasin viskykäännöstä. Se on kyllä vaikea jos pitää tehdä tiukkana käännöksenä. Itseasiassa RaaRaa teki tiukemman käännöksen, mutta sille tein ilman vauhtia vielä ja se kääntyy todella näppärästi.
Pitää kokeilla vielä pari muuta kuvioo mitä voisi tehdä samantyyppisessä kuviossa missä nyt tehtiin viskykäännöstä,valssi, vastakäännöstä.