lauantai 26. huhtikuuta 2014

Paimennus on kivaa

Tänään pääsi pojat paimentamaan. Tacohan oli viimeksi yli vuosi sitten. Sille on kasvanut maltti viimeisen vuoden aikana, se oli jopa ihan taitava hommassa. RaaRaa taas ei ollut ikinä edes nähnyt lampaita aikaisemmin ja en oikein tiennyt mitä odottaa siltä. Kun otin sen ulos autosta se yritti taas rähjätä muille koirille, mutta siitä se rauhoittui äkkiä. Kuljettiin tarhan läpi ja siellähän se rupesi syömään lampaan paskaa. Mutta heti kun se huomasi lampaat se kiinnostu niistä ja seurasi niiden liikkeitä aika rauhallisenakin. RaaRaa sai olla liinassa kun oli ekaa kertaa lampailla. Kerran se onnistui niputtaa sekä mut, että lampaat liinaan kun meni lauman ympäri. Otinkin sen ilman liinaa tokalla kerralla. Hieman joutui pyydystelemään pentua kun ei ollut liinaa mistä napata, mutta aika hyvin sen sai kuitenkin pyydystetty. RaaRaa kyllä ylitti kaikki odotukset.

Taco odottamassa vuoroaan



 Kun Taco keskittyy ja on rauhallinen häntäkin laskee

 RaaRaa paimentaa vauhdikkaasti.

 RaaRaa tujottaa lampaita ja tahtoo jatkaa paimentamista
 Jaa tässä saa mennä taas.
RaaRaa pyydystetty.

torstai 24. huhtikuuta 2014

Ei kannata törmätä koiraan, koska se sattuu

Eilen oli agilityvalmennus. Alkuradasta oli kohta missä piti luottaa, että koira tekee takaakierron ja siitä sitten luottaa, että koira tulee mukaan ja juosta. Ekalla kerralla pikkasen jäin ihastelemaan takaakiertoa ja sitten olikin jo myöhäistä. Koira sujahti väärään päähän putkea. Seuraavalla kerralla päätin sitten, että nyt mennään, olin ihan inasen myöhässä ja koira kääntyi mun edestä putkeen niin, että törmäsin koiraan ja ei muuta kun polvet naarmuilla ja käsissä pikkuvekit. Timo ehdotti hieman hitampaa mutta riskittömämpää ohjauskuvioita, mutta koin, että tämä on ohjaus mitä osataan, kunhan teen sen oikein ja niinhän se onnistui, tosin totesin, ettei tehdä enää uusiksi kun onnistui hyvin, vahvistin tosin eteenkäskyllä, että piti jatkaa kauimpaan putken päähän. Seuraavaksi olikin hankala kuvio, hyppy mistä piti kääntyä takaisin, mutta sitten siinä olikin puomi houkuttimena, oli vaikea kohta meille rytmittää, niin että koira hyppäsi ja kääntyi tiukasti pongaamatta puomia. Pari muutakin kohtaa jouduttiin pikkasen hinkkaamaan, mutta tehtiin me hyvinkin vaikeita kohtia mm:ssa japanilainen onnistui joka kerta.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Hyppytekniikkaa

Tänään Taco pääsi tekemään hyppytekniikkaa. Teki ihan kivasti, mutta kaarevaa pitäisi harjoitella sen kanssa, varsinkin vasempaan oli hieman vaikeaa.
Oli jännä huomata miten Taco lukee mun rytmityksiä myös näissä ja se mikä hieman ylläti, että Taco välillä laittoin pikkuaskeleen ennen okseria, mutta se selkeästi keskittyi hyvin okserin hyppyyn. Sen huomasin, että varsinkin kun Taco rupesi väsymään se otti aika herkästi häiriötä mun äänestä, ei niinkään helposti mun liikkumisesta. Taitava se kuitenkin oli.

RaaRaa teki pikkasen U-putkea, oli vähän jännä ja kääntyikin pari kertaa ja sitten pikkasen tolppien kiertoja ja tolppien välistä, niin että tein valssia, päällejuoksua ja välistävetoa. Sai myös kolistella keinua ja tehdä 2on2of puomin alastulolla. Tarjoaa mielellään 2 on 2 of mutta tulee myös herkästi varsinkin ekalla kerralla pois heti kun kehun, ei ole vielä sisäistänyt saa-käskyä tässä asiassa.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Nuorisotreeni

Tänään oli Essillä nuoristreenit. Koskajunnuja ei ollut kun pari sai Essi mennä molempien kanssa. Tacon kanssa menivät pikkuradan, missä putki ja hyppyjä. Menivät ihan nätisti. Tacokin nauttii kun saa tehdä helppoja tehtäviä Essin kanssa ja missä saa hieman irrotakin. Tänään tekivät tosin myös välistävedon, mitä itse en juuri tee Tacon kanssa vaan enemmän käytän takaakiertoina jos mahdollista. Nyt Taco luki välistävedon tosi hyvin vaikka Essi ei hirveän tarkasti ohjanut.

RaaRaan kanssa tekivät muutaman kerran putkea. RaaRaakin oli oikein hyvällä mielellä hallissa, eikä riehaantunut. Olen nyt käyttänyt enemmän namipalkkausta, enkä muutenkaan hirveästi ole leikittänyt sitä, kun tiedän, että se leikkii hyvin ja mä haluaisin, että se pystyisi olemaan rauhallisempi, kun mitä Taco on, myös kehän vieressä kun ei tapahdu mitään. RaaRaalla on kovempi saalisvietti kun mitä Tacolla on ja se on muutaman kerran myös jahdanut mua kun treenataan useampia hyppyjä, tai kun pyörittelen sitä yhden esteen ympäri. Nyt olen pysäyttänyt tekemiset jos se alkaa jahtaamaan, koska mä en halua vahvistaa ihmisten jahtaamista. Itsekin pikkasen harjoittelin ulkona RaaRaan kanssa myös. Tehtiin 2 on 2 of puomilla, pikkasen 8 yhdellä esteellä, takaaleikkausta niin, että Essi palkkasi, ihan ok meni. Sitten mentiin uittamaan koiria vielä ennenkun tultiin kotona. Taco uiskenteli aika paljon, RaaRaa ei tänään mennyt uimaan, oli vaan rantavedessä. Kotona koirat sai sitten potkaluut tarhaan, joten tyytyväiset koirat on meillä nyt.










lauantai 19. huhtikuuta 2014

Lyhyt kisaraportti Liedosta

Tuloksina oli 5-5-hyl-hyl. Ekoilta radoilta yksi rima alas. Ekalta radalta ehkä hieman liian myöhäinen valssi okserilla ja rima alas, muuten ihan ok rata, mun pitää ruveta harjoittelemaan nopeita vapautuksia myös kontkteilta. Toiselta radalta myös rima, en muista oliko tämäkin okseri. Kolmas rata, kumma kun ohjaaja ohjaa koiraa takaakiertoon niin se menee takakiertoon, ei ole koira vieläkään oppinut edes tarkistamaan kummalla puolella numerot on ;) Noh tämä nyt oli ihan kökkö rata muutenkin, tein huonon ohjausvalinnan, tai itse asiassa parikin, mutta en keksinyt mitään hyvää vaihtoehtoakaan. Neljäs rata ja huomasin, että koira oli ehkä hieman väsynyt mutta leikiti Tacoa pikkasen, niin sai hyvän draivin rataan. Vaikeat kohdat saatiin hyvin tehty ja sitten just ennen loppusuoraa piti ottaa koira mukaan tarkasti putkesta ja siitä loppusuoralle, ennen sitä oli ollut hieman tiukka paikka mitä hieman aavistelin, että saattaa epäonnistua ja kun se meni hyvin niin en ollutkaan niin tarkka ja koira väärälle puolelle estettä. Tässä radassa saatiin taas Tacon kanssa se hyvä draivi millä haluaisin suorittaa ratoja, molemmat tsempattiin hyvin.

Mutta näin tällä kertaa. Seuraavalla kerralla paremmalla onnella.

torstai 17. huhtikuuta 2014

Agilitykeskiviikko

Eilen oli Tacon agilityvalmennus. Hyvät teenit oli. Ollaan me Tacon kanssa edistytty kun nykyään päästään hinkkaamaan kohtia radoissa, eikä vaan yritetä päästä suunnilleen läpi rataa. Se mikä nyt taas tuli esiiin, oli, että jarrua pitää hajoitella myös hypyilla. Eli Taco lukee nykyään hyvin rytmityksiä, mutta jos vastaanotan koiraa hypyltä, niin ei se oikein jarruta, vaikka merkkaan jarrua, ja koska se ei jarruta hyppy ei myöskään ole kasassa vaan se venyy. Sitten taas mun pitää harjoitella vekin merkkiä. Eli vastakädellä merkki ja itse liikkeelle, optimi on,että merkkaa hyppypaikkaa vekkiä varten koiran ollessa noin 6 metriä hypystä. Kun tein oikein merkin, koirakin vekkasi oikein kauniisti, jos tein väärin, koira joko kiersi takaa tai roiskasi pitkälle. Eilen oli taas hienoja kontakteja, varmat 2on2off. Kaikenkaikkiaan hyvät teenit.

Eilen olin hieman ilkeä RaaRaalle kun se hieman tahtoo rähistä koirille niin laitonkin Tacon noutajaremmin kaulaan ja huomautin sillä rähjämisestä. Ei tarvinut kun kerran pikkasen sanoa, niin osasi käyttäytyä. Katsotaan laitetaanko sama remmi Turussa sille kun lenkkeilään.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Voihan putkijarru

Kirkkonummella kisaamassa kolmen radan verran. Tuloksina: hyl-0-hyl. Ekan radan hyllytin kun en yhtään jarruttanut koiraa putkeen menossa vaan paahdoin vaan täysillä eteenpäin ja niinhän koirakin teki. Tarkoituksena oli valssata putken jälkeistä hyppyä ja sinne oli pikkukiire, mutta koiraa piti ohjata kunnolla hypylle, ettei se syöksynyt eteenpäin ja ohi esteen. Noh sain sen epätoivoisella räpiköinnillä vielä käännetty hypylle, mutta siitä piti kääntyä noin 90 astetta muurille, ei onnistunut vaan koira väärälle hypylle.
Kakkosrata: 0, ihan ok sellainen, aavistuksen hitaat kontaktit, varasti pikkasen keinulta, yksi kaari venyi pahasti ja pari pientä muuta venymistä, sen lisäksi pikkasen rapisi rimoihin.
Kolmosrata ja siinä oli epätoivoa ilmassa, eka putkijarru koira vielä pikkasen reagoi, sitten tuli rima alas kun mulla oli pikkasen myöhäinen valssi, niin olin ehkä pikkasen edessä, mutta olisi Taco pitänyt handlata se mielestäni, ja sitten en ohjanutkaan enää kunnolla. Sain vielä koiran käänetty seuraavasta putkesta, mutta sitten olikin suora putki mistä piti käänty ja koira näki putkesta renkaan suoraan edessä ja ehkä hieman oletti olevansa loppusuoralla, niin siinä Taco totesi paskat putkijarrusta ja lentäen läpi ja hupsis renkaan läpi. Teki se pienen himmaamisen kun mä epätoivoisesti rääyin sille, mutta ei kyennyt kääntymään, eli se siitä. Pitää nyt ihan ajatuksella treenata sille putkijarru kuntoon, se jarruttaa ihan ok jos mä itse olen lähellä putkea tekemässä jarrua, toki varmempi saisi olla, mutta heti jos olen kauempana tekemässä, niin ei oikein ota kuuleviin korviin asiaa, sinkoo vaan menemään.
Asia mikä onnistui hyvin kaikilla radoilla oli keppiviennt, josta varsinkin kahdella ekalla radalla oli aika vaikeita, lähdössä koira pysyi hyvin vaikka kävi ihan älykuumana ennen rataa.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Tacon fyssari

Torstaina olin Tacon kanssa fyssarilla. Hieman tukkonen oli, eli jumeja oikealla puolella jonkinveran.Onneksi tosin ainoastaan löytyi lihasjumeja. Taco on nyt käsittelyn jälkeen venytellyt paljon. Pitää muistaa venytellä Tacoa useammin taas (tosin ei olisi pahitteeksi itsekin muistaa venyytyksiä). RaaRaakin joutui mukaan, punnasin sen, painoi aika tarkalleen 11 kg. Eli pikkuinen se on. Sitten joutui häkkiin katselemaan kun Tacoa hoidettiin. Ekaksi kitisi ja vinkui, sitten vielä yritti vähän hampailla josko pääsisi pois, kun ei toiminut huokasi syvään ja ryhtyi nukkumaan. Pääsi sekin pikaisesti fyssarin tarkistukseen, ei mitään erikoista siinä.

torstai 10. huhtikuuta 2014

Agivalmennus

Eilen oli Tacon agivalmennus. Rata oli kiva, reipasliikkeinen rata. Jostain syystä eilen tuli taas enemmän rimoja alas. Alussa tuli mun hieman hapuilevan ohjauksen vuoksi. Okserilla tuli rima alas koska koira ei vaan tehnyt omaa osuuttaan, hmm. Hyvillä mielin oltiin kuitenkin treenien jälkeen. Taco oli erittäin kuuliainen ja itse opin koko ajan ohjaamaan paremmin. Nyt vaan pitää saada noi hyvät ohjaukset mukaan kisoihin ja meille molemmille ei olisi pahitteeksi saada kuuntoa kohotettu.
RaaRaa pääsi juoksemaan taas hieman muiden koirien kanssa pellolle ilman Tacon seuraa, tekee sille hyvää oppia olemaan. Mä olen nyt ruvenut antamaan sille namin kun otan ulos autosta jotta se ei tule ulos autosta sinkoen ympäriinsä vaan niin, että se tulee ulos mun luo, niin silloin se ei myöskään rähjää muille koirille. Nykyään se jo hyvin odottaa lupaa autosta ulos tulemiseen, alkaa jopa pysymään vaikka otan Tacon ekaksi, tämähän on asia missä en hirveästi kysele. Mielestäni se on turvallisuusukysymys, että koira odottaa lupaa tulla ulos.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

RaaRaan ensimmäinen treeni leikkikoulussa

Eilen oli RaaRaan ensimmäinen treeni leikkikoulussa. Se on sanoisinko pikkasen räyhäroope. Kun sen kanssa tekee, treenaa jne se tekee kivasti ja keskittyy hyvin ja on mun kanssa, samoin se leikkii ihan hyvin. Mutta sitten se ns vapaa-aika, kun saa itse päättää mitä tekee, se yrittää räyhätä, ainakin jos muut pikkasenkaan haukkuu, se on suoraan sanottu rasittava. Sitten kun sille huomauttaa asiasta se aina ns yrittää saada viimeisen sanan, pitää saada kerran puhahdettu vielä. Onneksi se alkaa heti tekemään mun kanssa, kun pikkasen vihjaisekaan tekemisestä ja unohtaa muut. Treenien jälkeen päästettiin Tesla ja RaaRaa pellolle juoksemaan vielä ja nehän juoksi, sitten olikin tyytyväiset koirat.
Tänään käytiin meidän ns vakiolenkki, sellä on pari pihaa missä on haukkuvia koiria, RaaRaahan vastaa haukkuihin, ärsyttävää. Pitää ruveta taas lenkkeilemään enemmän meidän vakiolenkkiä niin saadaan harjoitella räksyttävien koirien ohitusta. Käyttäytyi hieman huonosti myös autojen kanssa lenkillä, tosin tämän asian muisti äkkiä, miten kuuluu olla. Meillä on myös pikkasen kädenvääntöä RaaRaan kanssa tällä hetkellä meneekö se maahan vai ei käskystä.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Valmennus,pikkutreenit ja kisat

Keskiviikkovalmennuksena oli vauhdikas rata, missä meilkein kaikki estevälit oli 6,5-7 metriä. Ekat 23 estettä oli hyppyjä ja putkia ja sitten olikin keinu, mutta siltikin Taco teki hyvin keinun. Oli kiva huomata, että Tacon kanssa pystyy oikeasti luukkuttamaan täysillä ja ohjaamaan hieman kaumepaa ja sitten rytmityksellä sen saa tosi hyvin takasin hallintaan ja käteen, kunhan vaan rytmitän oikein. Sen lisäksi tehtiin hieman valssiharkkaa, missä huoamasin hyvin, että ehdin hyvin kunhan vaan uskallan liikkua ja merkata ajoissa. Hyvät treenit oli, vaikka meinasi valssit, mennä sähläämiseksi kun molemmat ruvettiin väsymään ja sitämyöden sähläämään. Heti kun sain skarpattu niin, että ohjasin kunnolla myös ohjaus onnistui.

Perjantaina tein molempien kanssa. Taco sai tehdä kepeille poispäinkäännöstä, teki hyvin joka kerta, eli taisin hosua kisoissa, niin ettei se malttanut kääntää itseään kakkosväliin. Takaaleikkaukset sen sijan ei meinanut millään onnistua, vasta kun annoin suuntakäskyn äänellä onnistui kunnolla.

Kisoista kotiuduttiin kolmen huonon hyllyn kera. Taco teki ja tykkäsi, ohjaaja kämmäsi, ainoastaan vikalla radalla Taco huomasi sen, muissa radoissa sain jatkettu suoraan kämmien jälkeen. Noh kakkosradalla onnistui hyvin takaaleikkaukset, kun päätin harjoitella niitä kun oli hylly alla, toimi hyvin. Ekalla radalla, takaaleikkaus taas ei onnistunut, Taco käänsi väärään suuntaan,eli mun rytmitys taas hukassa.. Eli pitää harjoitella takaaleikkauksia nyt. Ajattelin harjoitella pihalla, pitää vaan yrittää saada vauhtia riittävästi tekemällä puun kiertoa ennen suoritusta. Noh kontaktit oli ihan ok, putkijarru toimi aika hyvin, eli jotain hyvääkin löytyi radoista.

RaaRaa oli aika paljon mukana ratojen välissä. Hallissa se käyttäytyy aika hyvin ja heti kun sen kanssa tehdään se tekee. Mutta lenkkeilessä se on pieni rähjäroopee, lopettaa kyllä heti ja yleensä antaa olla noin neljännen rähjäämisen jälkeen. Onneksi pääsee ryhmään harkkamaan ensiviikosta. Muutenkin tullut huomattu ton RaaRaan kanssa, ettei se ole yhtä herkkis kun Taco, ja sen lisäksi se on ihan pirun itsepäinen ja vähän teräväkin.